Hetki

Sinne se on hujahtanut, puolen vuoden opinnot sekä pitkä kesäloma. Ei ole ollut tarvetta tänne kirjoitella.

Tänään kun laitoin ruokaa keittiössä koulupäivän jälkeen ja lapsen sekä naapurinlapsen iloiset äänet kuuluivat pihalta. Ajattelin, että olen todella onnellinen ja kaikki on juuri niin kuin pitääkin. Pitkästä aikaa elämä tuntuu siltä, että näin sen pitääkin olla. Nautin vaan, olen vaan, opiskelen, syön, nukun, vietän välillä kivoja hetkiä lapseni kanssa. Viime viikonloppuna tapasin ystäviäkin. En koskaan enää haluaisi, että elämästä tulee epämääräistä mössöä, hallitsematonta kaaosta, jossa jokainen päivä on taistelua eteenpäin kivirekeä perässä vetäen. Sellaista parisuhdetta en halua enää ikinä rakentaa.

Toivon, että olen oppinut jotain. Ja toivon, että elämä jatkuu.

Sydänkipuja ja opiskelua

Alkuvuosi on mennyt aika rytinässä. Pääsin opiskelemaan ja hyvältä tuntuu tämä elämänmuutos. Koulutus on juuri sellaista, joka soveltuu hyvin elämäntilanteeseeni. Kiva luokka jne. Muutos on silti muutos ja aikaa ottaa, että tähän uuteen elämänrytmiin sopeutuu.

Sitten kun tapahtuu, niin tapahtuu rytinällä. Tajusin myös, että olen ihastunut ystävääni. Päätin kertoa hänelle tunteistani. Niin siinä sitten kävi, että sain tietää hänen olevan ihastunut toiseen naiseen meidän kaveripiiristä. Olen tyytyväinen, että kerroin. Eipähän täydy myöhemmin jossitella, että tarttuisi hetkeen. Siihen en ole tyytyväinen, että heti mulle tulee pakottava tarve kertoa, kun toinen ei olekaan saatavilla. Tutkani toimii siis äärimmäisen hyvin, että havahdun siinä vaiheessa, kun koen menettäväni toisen. Henkisesti toki menetinkin toiselle.

Paljon on vielä töitä tehtävänä itsensä rakastamisessa, että kohde osuisi oikeammin. Nyt on yö, olen hereillä ja huomenna on koulua.

Menneisyyden kaikuja

Vaikka en olekaan joogannut saatikka meditoinut nyt aikoihin, siltikin maailmankaikkeus tuntuu pöyhivän menneisyyttäni rankalla kädellä. Se ilmenee monessa asiassa. Olen ihan muilla asioilla matkustanut busseilla ristiin rastiin ympäri kotikaupunkiani. Mutta samalla olen päätynyt moniin, moniin paikkoihin, joihin liittyy paljon muistoja. Olen ikäänkuin kelannut uudestaan sitä kelaa, joka kertoo nuoruuteni vaikeista vuosista ja niistä ajoista, joiden jälkeen kaikki lähti syöksykierteeseen väärään suuntaan. Se on ollut terapeuttista ja olen maistellut muistoja sekä tunteita itsessäni.

Tähän matkustamiseen muistelut eivät ole jääneet. Nyt, vuosien jälkeen vanha ystäväni otti minuun yhteyttä. Hän haluaisi minua tavata. Kyseinen ihminen on satuttanut menneisyydessä minua tosi pahasti sekä pettänyt kirjoittamattoman luottamuksen. Hänen tekemisensä ovat vaikuttaneet suurelta osin nuoruusajan identiteettini kehittymiseen. Olen antanut, kun en muuta ole osannut, niiden vaikuttaa liiaksi siihen miten elämäni jatkui eteenpäin. Toki, olin masentunut. Silloin ei kai ihmiseltä voi olettaa mitään järkeviä päätöksiä. Kuitenkin, hän siis nyt vuosien jälkeen haluaisi nähdä. Ensiksi ajattelin, että ei, missään tapauksessa. En enää halua niitä tunteita, tuota ihmistä elämääni. Sitten vähän myöhemmin pyörä käänsi kuitenkin suuntaansa. Totesin, että ehkä sitten kuitenkin mun pitäisi tavata. Tuohon ihmiseen liittyy niin paljon negatiivista energiaa, joka on jäänyt sidottuna sisälleni. Jos tapaaminen aukaisisi edes yhden solmun tai lukon. Jos pystyisin olemaan rehellinen alemmuudentunteistani kaikkien näiden vuosien jälkeen. En odota, että meistä tulisi uudelleen parhaita ystäviä, mutta odotan, että saisin rikottua jotain sisälläni. Jotain mitä en enää tarvitse. Jotain, joka kahlitsee minua ja estää elämästä täysillä. Jos näkisin sen peilin edessäni, joka on ollut lähellä pitkään silloin kun pahoja asioita elämässäni tapahtui. Ongelmaksi voi muodostua se, että hän ei ole yhtä auki kuin minä. Ehkä hän ei halua tai koe edes tarvetta puhua niistä asioista. Sitä en kuitenkaan saa koskaan tietää jollen tapaa häntä.

Silloin kun tapasimme tämän ihmisen kanssa olin todella rikki, haavoilla ja aivan hukassa oman perheeni kieroutuneessa dynamiikassa. Kun tapasin ystäväni hänen perheestään tuli minulle perhe. Halusin viettää kaiken vapaa-aikani heidän kotonaan, syödä heillä ja elää kuin se olisi ollut oma perheeni. Näin yritin unohtaa oman syntymäperheeni, jossa oli niin kalseat tunnelmat. Eihän kukaan teini-ikäinen voi vastata tuollaisiin tarpeisiin. Kun on omaa äitiä vailla. Kuitenkin uskoin ja toivoin niin. Takerruin kuin liaani, niin kuin ystäväni mummo sanoi. Lopullinen totuus tietysti on, ettei ystävänikään perhe ollut sen terveempi kuin omani. Pääasiassa vietimme aikaa niin, että olimme me lapset vaan keskenämme ystäväni kotona.

Nyt tuntuu, että olen taas vedenjakajalla. Nyt tai ei koskaan mun pitää valita toisin. Mun pitää valita oma elämäni, itseeni satsaaminen sekä lopettaa itseni toisiin vertaaminen ja itseni vähättely. Mä en selviä tästä haasteesta ikinä voittajana jollen ota sitä vastaan. Tarvitsen paljon voimia ja aidosti rakastavia ihmisiä ympärilleni. Onneksi niitä on.

Ahdistaa vol. 10726

Onpa ollut taas vuoristorataa viime päivät. Onnen hurmiosta murheen ja ahdistuksen alhoon. Viikonloppuna käytiin kavereiden kanssa patikoimassa. Ihana reissu ja oli hauskaa. Niin hauskaa, että kotona olo sen jälkeen tuntuikin taas aivan kamalalta. Yksin, pyöritellessä peukaloita. Lapsi isällään.

Lopulta ahdistus huipentui loppumattomaan pohdintaan "mikä musta tulee isona?". Kun en vieläkään tiedä! Nytkin mulla on monta vaihtoehtoa, mutta kaikissa on jotain huonoa. Niin kuin tietysti ja tottakai. Kaikessahan on. Myös ne hyvät puolet löytyy kaikista vaihtoehdoista.

Miten voin esimerkiksi ymmärtää itsessäni sellaista piirrettä, että olenko alisuoriutuja vai tavoittelenko liian korkeata kruunua? En saa selvyyttä siitä millä "tasolla" mun pitäisi edetä. Yliopisto-AMK-opistotaso... mikä näistä on paras - mulle? Mitä niistä haluan tavoitella? Mihin niistä mulla löytyy kunnon motivaatio? Apua.

...

Eilen kävi kaveri fiksaamassa mulle täällä kotona yhtä ja toista. Kokosi hyllyn ja laittoi lampun kiinni seinään. Hänen lähtiessään halattiin. Ja toisin kuin ajattelisi, että halaus lohduttaa rauhatonta ja yksinäistä mieltä, niin sillä olikin päinvastainen vaikutus. Tunsin itseni ihan pohjattoman yksinäiseksi kun kaveri oli lähtenyt.

Kamala miten mun mieleni onnistui vääntämään tuosta viikonlopun hauskuudestakin sellaisen johtopäätöksen, ettei kannata kai sitten tehdä hauskoja juttuja, kun pudotus "arkeen" tuntuu sietämättömältä.

Sanon itseni irti näistä ajatuksista, yritän koota ne positiiviset aatteet. Meditoida... sitä en ole tehnyt nyt taas vähään aikaan. Ehkä sen huomaa tästä kaaoksesta mikä päässä vallitsee.

Saisinpa jonkun merkin, että tietäisin mihin suuntaan.

Tämä kuva kertoo siitä, kun edessä on usvaa, joka estää näkemästä mitä siellä on.

Nimimerkin vaihto

Nyt saa riittää harmaana olo ja on aika päivittää nimimerkki paremmin kuvaamaan nykyistä tilannetta. Tämä siipiteema ja oikeammin linnut ovat olleet keskeisessä asemassa uudessa elämässäni. Löysin jo ihan alkumetreillä lintukoristeen, joka halusi tulla tänne uuteen kotiini. Silloin en ollut vielä edes muuttanut. Nykyisin on mm. keittiössä lintuverhot.

Aiemmassa elämässäni en ole kokenut vetoa lintuihin. Se on tässä eron jälkeen tullut, vapaus, ilma, lentäminen ja kuinka kauniita linnut ovatkaan. Kultaisilla siivillä lentelen kohti uutta elämääni. Se kuvaa sitä vapautta ja keveyttä, joka liittyy nykyisiin valintoihin. 

Hyvää viikonloppua itse kullekin!

Nousee, nousee

Olen jo jonkin aikaa meditoinut melkein päivittäin. Nyt parina päivänä ottanut enemmän fyysisiä harjoituksia mukaan. Ja nythän sitä sitten alkaa nousemaan, kiukkua ja vihaa nimittäin. Kuvaisin tässä kohtaa sitä sanalla kiukku. Viime yönä se tuli uniinkin ja huusin aivan estottomasti vuorotellen isälleni ja äidilleni. Tämä on koettu joskus ennenkin. Mutta unessa oli erilainen fiilis, tuntui, että olin huutoni takana. Se ei ollut epätoivoista itsensä puolustautumisyritystä. Vaan seisoin vahvasti omassa itsessäni ja puolustin itseäni. Hieno tunne :)

Haasteena on, ettei liikaa ala samaistumaan kuonaan, jota kehosta poistuu. Se on niin tuttua ja turvallista. Täytyy päästää vaan irti. Ja tällä kerralla haluan jaksaa painaa tämän raskaan vaiheen ohi, enkä luovuta, kun joudun kohtaamaan näitä vaikeita ja vahvoja tunteita.

Kehon, mielen ja ympäristön prosessi menee käsi kädessä. Kotini on kuin pyörremyrskyn jäljiltä. Olen vihdoinkin alkanut tyhjentämään saunaa, että ekaa kertaa pääsisin sinne saunomaan. Ja sehän tarkoittaa sitä, että se kaikki roina leviää ensin tähän mun kotiini ennen kuin ajan kuluessa saan ne omille paikoilleen ja hävitettyä sen osan, joka ei kotiini mahdu. Huh, sanon minä :)

PMS

Aamulla oli vielä aivan loistava olo ja ajattelinkin, että näitä hyviä päiviä on ollut useita tässä viime aikoina. Kuitenkin pikkuhiljaa iltapäivän tuoksinassa olo alkoi tosissaan vetää pohjamutiin. Ja siihenhän on olemassa ihan päivänselvä syykin, PMS, tämä ihana naisten ajanjakso kuukaudesta. Asiaa ei yhtään auta, että kaksi tuttua ilmoitti eilen ja tänään aloittavansa uudet työt. Ja juuri sellaiset mitä minäkin olen hiukan pohtinut. Mutta mä en ole vielä valmis ja se korpeaa. Tulee taas se sama epätoivon puuska tästä omasta tilanteesta. Minä sitouduin juuri tänään vapaaehtoiseksi omaystäväksi yhdelle vanhukselle tai oikeastaan pariskunnalle, mutta toinen heistä tarvii enemmän konkreettista apua. Nyt jo harmittaa miksi menin sitoutumaan, kun munhan pitäisi mennä töihin. Tää on kyllä kamalaa minkälaista sotaa tuolla mun päässäni käydään. Mikä on mun omaa puhettani ja mikä yhteiskunnan paineista aiheutuvaa. Huomenna uskon, että olen taas ihan hyvillä mielin päätökseni suhteen, kun "järkytys" läheisteni töiden aloittamisesta helpottaa.

Teen jatkuvaa inventaariota täällä kotona, vien tarpeetonta kierrätykseen/heitän pois. Olen tehnyt aivan mielettömiä löytöjä kierrellessäni kirppiksiä. Hävitän tavaroita, jotka vielä muistuttavat exästä ja korvaan ne uusilla omilla. Yksi huikeimmista löydöistä tapahtui jäteasemalla. Vein sinne rikkinäisen dvd-soittimen ja silmäni osuivat keskellä pihaa tönöttäviin helloihin. Jossain vaiheessa yritin etsiä uuniini syvää uunipeltiä, koska jostain syystä sellaista ei tässä asunnossa ollut, kun tänne muutin. Uuni on tosi vanha eikä se etsintä oikein tuottanut tulosta. Mutta kun seisoin siellä jäteasemalla tajusin, että hei nyt näyttää sellaisilta helloilta, että voisi vaikka vilkaista niiden sisuksiin. Kolmannen hellan luukkuja raotellessani näin siellä sisällä kaksi peltiä, matalan ja syvän. Syvän nappasin muovipussiini ja kävelin euforiassa jäteasemalta pois. Kotona tadaa se todellakin sopi mun uuniini. Yleensä ne asiat vaan tuppaa järjestymään, kun antaa niiden järjestyä omalla tahdillaan.

Eilen osallistuin kaupunginosassani järjestettyyn kyläkävelyyn. Oli ihan mielettömän hienoa kuulla historiaa näiltä kulmilta. Kiva kokemus sai mut vielä lainaamaan kaupunginosani historiasta kertovan kirjan.