Lopulta ahdistus huipentui loppumattomaan pohdintaan "mikä musta tulee isona?". Kun en vieläkään tiedä! Nytkin mulla on monta vaihtoehtoa, mutta kaikissa on jotain huonoa. Niin kuin tietysti ja tottakai. Kaikessahan on. Myös ne hyvät puolet löytyy kaikista vaihtoehdoista.
Miten voin esimerkiksi ymmärtää itsessäni sellaista piirrettä, että olenko alisuoriutuja vai tavoittelenko liian korkeata kruunua? En saa selvyyttä siitä millä "tasolla" mun pitäisi edetä. Yliopisto-AMK-opistotaso... mikä näistä on paras - mulle? Mitä niistä haluan tavoitella? Mihin niistä mulla löytyy kunnon motivaatio? Apua.
...
Eilen kävi kaveri fiksaamassa mulle täällä kotona yhtä ja toista. Kokosi hyllyn ja laittoi lampun kiinni seinään. Hänen lähtiessään halattiin. Ja toisin kuin ajattelisi, että halaus lohduttaa rauhatonta ja yksinäistä mieltä, niin sillä olikin päinvastainen vaikutus. Tunsin itseni ihan pohjattoman yksinäiseksi kun kaveri oli lähtenyt.
Kamala miten mun mieleni onnistui vääntämään tuosta viikonlopun hauskuudestakin sellaisen johtopäätöksen, ettei kannata kai sitten tehdä hauskoja juttuja, kun pudotus "arkeen" tuntuu sietämättömältä.
Sanon itseni irti näistä ajatuksista, yritän koota ne positiiviset aatteet. Meditoida... sitä en ole tehnyt nyt taas vähään aikaan. Ehkä sen huomaa tästä kaaoksesta mikä päässä vallitsee.
Saisinpa jonkun merkin, että tietäisin mihin suuntaan.
Tämä kuva kertoo siitä, kun edessä on usvaa, joka estää näkemästä mitä siellä on.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti