Vuosi elämästäni

Tänään on tasan vuosi siitä, kun ex muutti pois. Kevät meni epäuskossa, suuressa vihassa. Kuitenkin oltiin vielä paljon tekemisissä keskenämme ja näimme jatkuvasti lapsen vuoksi. Kävimme myös säännöllisesti pariterapiassa lapsen vuoksi. Kevään edetessä ex jopa sanoi ääneen, että olisi kiva joskus tehdä jotain yhdessä perheenä. Niin siinä sitten kävi, kun oma muuttoni alkoi kesän korvalla lähestyä, että palattiin vielä yhteen. Kesä meni ja pari kaunista muistoa siitä käteen jäi. Sekä tunne, että kaikkemme yritettiin. Ei tarvitse enää jossitella.

Kuitenkin, kun sitten syksyn alussa taas erosimme en tajunnut, että se ero oli lopullinen. Miksipä olisinkaan tajunnut, kun aiemmin palasimme yhteen, vaikka erota piti. Joulukuussa ex ilmoitti löytäneensä uuden ja oli selvästi tosissaan. Se oli nyt erilaista sen uuden kanssa, hän uskoi, että se juttu jatkuu. Mulla kävi niin, että vasta joulukuussa, pikkuhiljaa olen alkanut ymmärtää, että emme enää palaa yhteen. Siinä mielessä eroni on kovin tuore, vaikka ex muuttikin jo vuosi sitten pois.

Se, että en näe exää tekee hyvää. Vaikka se ei mikään salamaratkaisu olekaan hänen unohtamiseensa, niin olen vapaa niistä raastavista tunteista, joita koin aina kun häntä näin. Joka ikinen kerta. Minä olen vielä kiinni, tunnen sen saman tunteen, jonka tunsin silloin tavatessamma ensi kertaa. Mutta hän on päästänyt irti, jatkanut eteenpäin. Ja tämän yhtälö tekee myös näkemisestämme tuskaa. Koen itseni huonoksi hänen seurassaan, koska en pysty näin nopeasti päästämään irti. Onneksi mulla on oikeus olla näkemättä häntä, koska en halua kokea itseäni huonoksi ja epäonnistuneeksi. Kai siinä myös kiteytyy meidän koko historian ajalta kasaantuneet odotukset siitä, että hän kerrankin näkisi minut. Sitä olen toivonut ensitapaamisesta lähtien ja aivan loppuun asti. Se nyt on suurin syy päästää irti ja lakata odottamasta yhtään mitään. Hän ei nähnyt ja that's the end of the story.

Yritän hyväksyä tätä yksinäisyyttä. Nytkin mulla on neljä tyhjää päivää ilman sen suurempia suunnitelmia. Maanantaille eroseminaaria. Jospa tässä viikkojen ja kuukausien aikana saisin yhdistettyä sitä maailmaa, että elämä koostuu niistä pienistä asioista ja hetkistä. Että välttämättä ei tarvita mitään suureellista ollakseen onnellinen tai siis kokeakseen niitä onnen hetkiä.