Mantraa ja rakkautta

Kävin laulelemassa Kirtan-illassa. Melkein ensimmäistä kertaa. Siellä kyllä tajusin, että oonhan mä ennenkin tätä tehnyt :) Jotain hyvin rakkaudellista se mussa avasi kaikkien muiden tänään tapahtuneiden kohtaamisten lisäksi. Nyt tuntuu, että pakahdun rakkaudesta ympäröivää todellisuutta kohtaan. Ja ajatus juoksee niin nopeasti ettei tästä kirjoittamisesta meinaa tulla mitään, kun sormet ei pysy mukana. Kun kerran kirjoittelen tällä hienolla 2-sormijärjestelmällä. Pitäisköhän opetella se 10-sorminen? Helpottais ainakin huomattavasti tätä kirjoittamista.

Mun piti mennä tänään treffeille, mutten uskaltanut. Ollaan jonkun aikaa kirjoiteltu toisen osapuolen kanssa. Syvällisiä. No uskaltauduin kuitenkin sitten soittamaan hänelle. Ja sehän kannatti. Oli hyvät keskustelut. Ja sellainen tunne jäi puseroon, että ei taida olla sellaista asiaa, josta tuon ihmisen kanssa ei voisi puhua.

Nautin yksinolosta, kun poika on vielä isällään. Ja kuuntelen musiikkia, mitä olenkin kovasti tehnyt tänä viikonloppuna. Jenni Vartiaista, Chisua (mulle uus tuttavuus, mut kolahti aika kovaa nyt), Jesse Kaikurantaa ja muutakin.. tietty katselin Vain elämää myös perjantaina. Ja paljon oon myös itkenyt. Hyvä niin, keho ja mieli puhdistuu. Silloin kun on suruaika niin silloin saa surra.

Mantrailun jälkeen mua kyllä nyt lähinnä hymyilyttää :)

Laitan tähän vielä Ulrich Schafferin runon, joka äsken löysi minut. Olen aiemminkin törmännyt saman henkilön runoihin ja aina ne on puhutelleet vahvasti, kuten myös nyt :)
Olkaa hyvä:

"Minä rakastan kahden ihmisen välistä
ymmärtämyksen hetkeä,
kun he ovat nähneet vaivaa
ilmaistaakseen itseään toiselle.

Kipinä syttyy,
silmiin leimahtaa tuike,
tie muuttuu selkeäksi,
sanat ovat ymmärrettäviä.

Kenties ei niinkään ymmärtämys
tee minua onnelliseksi,
vaan itse kohtaaminen
ja toinen toisensa löytäminen
aikana, jolloin monella ei ole ketään,
joka todella kohtaisi hänet.

Me olemme rikkaita,
kun vielä kohtaamme toisemme."

-Ulrich Schaffer: Rakastan ja maailma avautuu"-runokokoelmasta