Mitä on vastavuoroisuus? Erilaisille ihmisille ilmeisesti eri asioita.
Tuntuu, että hakkaan päätäni seinään ihmissuhteissa. Mitä on ystävyys? Erilaisille ihmisille ilmeisesti eri asioita.
Kerrasta toiseen sama teema toistuu elämässäni. Tapaan ihmisen (sanotaan naispuoleisen, koska siitä haluan puhua). Alussa toinen osapuoli saattaa olla hyvinkin innokas tapaamaan. Sitten jonkun ajan päästä huomaan, että hei sehän olenkin minä, joka ehdottaa tapaamista. Ja jollen sitä tee, niin ihminen saattaa kadota lopullisesti elämästäni. Ja ei, en koe roikkuvani sillä temmolla, että soittelisin päivittäin, tykittäisin jatkuvasti viestein - ei sinne päinkään. Ja vastapuolella on myös ollut sama kaipuu, ystävän tarve.
Mä en oikein keksi mitään muuta selitystä tähän, että tämäkin johtuu jotenkin mun taipumuksestani rakentaa suhteita luoksepääsemättömien ihmisten kanssa.
En kyllä ymmärrä tätä asiaa ollenkaan.
Ja henkisessä mielessähän tässä on ihan selvä teema. Jotain mitä mun pitäisi ymmärtää. Koska sitä vuodesta toiseen roikotetaan mun silmien edessä ja mua yritetään saada aukaisemaan silmäni, ja näkemään. En ymmärrä henkisen kasvamisen viestiä.
Mulla on ehkä yksi ihminen tällä hetkellä sellainen, josta voin mennä takuuseen. Ja jos hän alkaisikin yhtäkkiä käyttäytymään jotenkin oudosti, pystyisin sitä suoraan häneltä kysymään. Onnellinenhan olen, että edes yksi. Mutta jotenkin karmivalta se tuntuu, että kaikki on yhden kortin varassa.
Tähän samaan teemaan liittyy luottamus. Mitä se on? Erilaisille ihmisille ilmeisesti eri asioita. Luottamus siitä, että me ollaan ystäviä ja jollei huomenna enää oltaiskaan, niin siitä voitaisiin aikuisina puhua. Ja päästää menemään - let go!
Onko niin, että sitten kun en enää ollenkaan kaipaa ystävää esimerkiksi pojalleni, sellainen voi tulla? Vaadinko liikaa, mielestäni en. Enkö vaan tunnista oikeita ihmisiä, enkö näe heitä?
Olisiko mahdollista, että tiedostamattasi uskot, ettet ansaitse hyvää ystävää? Että et ansaitse rakkautta ja tulkitset tuollaiset tapahtumat sen kautta? "Hän ei ottanut enää yhteyttä, hän ei välitä, enpä ota yhteyttä enää minäkään." Minulle tämä on tuttua. Ymmärsin vasta jokunen viikko sitten, että sisimmässäni oli suuri hylätyksi tulemisen ja arvottomuuden tunne, en kokenut ansaitsevani rakkautta ja tulkitsin usein muiden sanomiset ja tekemiset niin, että minusta ei välitä. Olen saanut huomata, että se ei ole totuus. Minä olen rakkauden arvoinen ja haluan tästä lähtien ympäröidä itseni vain rakastavilla ihmisillä, jotka kohtelevat minua hyvin.
VastaaPoistaHienoa, että kyselet ja ihmettelet. Saat aivan varmasti vastauksen tavalla tai toisella.
Kiitos Jenni kommentistasi :)
VastaaPoistaMulle ei toistaiseksi ole vielä valjennut se, että vaadinko ihmisiltä liikaa vai olenko vaan tekemisissä vääränlaisten ihmisten kanssa.
Tämä on kyllä sellainen asia johon toivon tämän elämän aikana vastauksen saavani. Niin paljon pahaa mieltä itselläni on tästä ollut.
Ja joo, totuushan on se oma arvottomuuden tunne, jonka kautta peilaa kaikkea muiden tekemisiä ja sanomisia.
Hmm... Luulen, että itse olen välillä ollut juuri sellainen "ystävä" joillekin, mitä kuvasti. Olen huomannut sen itsestäni ja se tuntuu vähän pahalta. Itse juurikin innostun tavatessani sellaisia ihmisiä, joihin tunnen saavani yhteyden, mutta en tiedä mikä siinä tulee myöhemmin. Alkaako mua kenties pelottaa, että pääsevät liian lähelle... En tiedä miksi mulle on niin vaikeaa itse pitää yhteyttä. Puhelimella soittamista inhoan ainakin ihan hirveesti.
VastaaPoistaHei... nyt pieni ahaa... Mun mies ei oo ikinä tykänny mun kavereista, ne on ollu sille jonkinlainen uhka. Oliskohan siitä mulle tullu jotain... No en tiedä. Mulla ei oikeastaan ole ketään tosi hyvää tyttökaveria jos ei siskoja lasketa. Yksi oli, tuli nopeasti ja lähti yhtä nopeasti kun hän erosi ja muutti. Kumpikaan ei ole oikein osannut pitää yhteyttä niin se on hiipunut...
Lapsuusajan kaverit jäi mun seurustelun alkaessa. Ehkä mieheni ei senkään vuoksi heistä tykännyt kun on kymmenen vuotta vanhempi. Mun täytyy kyllä myöntää, että oon vähän katkera siitä.
Ehkä me voitais sun kanssa molemmat toisiltamme saada tähän jotain ahaa-elämyksiä. Nähdä vähän eri puolia asiaan siis.
Varmasti Mette, kiitos <3 Mun mielestä mikään ei ole koskaan niin mustavalkoista. Vaikka kirjoitankin vahvoin sanoin jostain asiasta, että toiset tekee niin, niin se ei todellakaan tarkoita sitä etten ihan yhtä lailla minä voisi toimia samalla tavalla.
VastaaPoistaHitsi, että heititkin miettimisen arvoisia ajatuksia. Koskapa itse juuri nyt painiskelen tuon ajatuksen kanssa, että pääseekö toinen liian lähelle? Kyse on miespuolisesta ihmisestä, mutta ei kai sillä ihan hirveästi merkitystä tässä ole. Olen ottanut etäisyyttä hiukan.... enkä saa oikein kiinni siitä miksi.
Kuitenkin mun täytyy vielä tähän kirjoittaa se, että yleensä vaikka kuinka ihmettelee toisten toimintaa, niin kun aikaa kuluu itse toimin samoin jossain vaiheessa. Yksi hyvin kipeä asia on historiassa, jonka silloin paras ystäväni mulle teki. Vuosia myöhemmin tein ihan samaan asiaan verrattavan teon hyvälle ystävälleni. Se pisti miettimään. Niin kuin tätä itseäni aiemmin luokannutta ystävääni vihasin. Mulla on iso oppiläksy oppia armollisuutta itseä sekä muita kohtaan. Ymmärtää, että me kaikki ollaan vaan ihmisiä vikoinemme.
Btw, mäkin inhoan puhelimella soittamista :D Viestejä kyllä tykkään lähetellä.
Kaveruussuhteita voi lämmittää uudestaan, jos tuntuu siltä, että löytyisi riittävästi yhteisiä asioita. Lapsenahan on hiukan eri intressit kun nyt tiedostavana aikuisena. Tuo on inhottavaa ja rajoittavaa, jos miehesi on kokenut noin. Luulen, että itselleni olisi saattanut käydä aivan samalla tavalla, jos olisi ollut tuollainen kumppani. Mä en usko, että siihen syynä olisi miehesi ikä. Mulla on ollut 9v nuorempi kumppani ja ihminen, jonka kans olen nyt tekemisissä on mua öö jotain 15v vanhempi. Kyllä nämä mielipiteet ja toisen ohjailu tulevat jostain oman sisimmän kivuista. Miehesi on saattanut olla jopa kateellinen kavereistasi, kokenut huonommuutta. Mutta kuten monesti miehet ovat aika huonoja keskustelemaan tällaisista asioista ja edes tunnistamaan niitä itsessään.
Kannustan kuitenkin Mette sinua kuuntelemaan itseäsi <3 Ja pyrkimään hakemaan elämääsi sellaisia elementtejä, joita itse haluat. Viis veisaat miehesi mielipiteistä.
Ja vielä kiitos tästä kommentistasi.