Nytkin, kun eksä kertoi tapailleensa jo jonkin aikaa uutta naista mainostin toiselle ihmiselle, että ei, ei tunnu missään, mä oon jo nää tunteet käsitellyt ennakkoon. Mutta auta armias, kun seuraava päivä koitti, niin pohjalla oltiin. Nyt olen ainakin oppinut itsestäni yhden asian. Vaikeat ja suuret tunteet tulee mulla viiveellä, ei heti siinä tilanteessa, kun tavallaan jo pitäisi? reagoida.
Nyt en saa päästäni sitä mielikuvaa, että eksäni viettää jouluna laatuaikaa uuden rakkaansa kanssa ja varsinkin, kun lapsi on mulla niin saavat keskittyä vaan toisiinsa. Aargh, haluan sen mielikuvan pois päästäni.
Oon ollut tänään niin pohjalla, että ajattelin, että mahdanko koskaan enää tuntea iloa. No, hirveän todellinen tämä mun ajatus ei varmaan ole, mutta ei auta. Siltä tuntuu nyt.
Kun en kerran muutakaan ahdistuksessani keksinyt, niin ilmoittauduin eilen Fisherin eroseminaariin. Haluan tavata muita ihmisiä, jotka on samassa tilanteessa ja yhtä romuna. Sitä paljon puhuttua vertaistukea. Kurssi alkaa onneksi jo tammikuussa. Tässä loppuvuodesta kävin yhden työpuoleen liittyvän kuntoutuskurssin ja edelleenkin voin vaan ihmetellä kuinka antoisaa se oli. Jakaa asioita täysin samaa kokeneiden ihmisten kanssa.
Näihin iloisiin tunnelmiin:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti