Paljain jaloin

Paljain jaloin: Laura Save. Tämä oli todella hyvä kirja syöpään sairastuvasta pikkuisen lapsen äidistä. Jossain vaiheessa yksi ihminen näytti mulle tätä kirjaa, kun istuimme bussissa ja juttelimme. Silloin ajattelin, että ihan liian heavy stuffia, kun hän kertoi mistä kirja kertoo. Aikaa kului ja törmäsin myöhemmin uudelleen samaiseen kirjaan kirjaston pikalainojen hyllyssä. Nappasin sen mukaan, aika oli koittanut. Tarina on lennokkaasti ja elämänmakuisesti kirjoitettu. Siinä kuvataan hienosti tuntoja mitä liittyy kuolemanpelkoon ja elämään vakavasti sairaana. Kuitenkaan huumoria ja iloa unohtamatta, elämää. En nyt sen enempää tähän kirjan tapahtumia avaa, jos joku sen kiinnostuu lukemaan. Suosittelen siihen tarttumaan, jos syöpä tai kuolemaan liittyvät pohdinnat kiinnostavat.

Leikkausteni aikana ja jälkeen oli sellainen ajanjakso, kun kuolema oli koko ajan läsnä. Ajattelin sitä päivittäin. Sekä muistan, että aina kun yöllä heräsin (jos olin nukkunut) heti ensimmäisenä oli mielessä kuolema. Avasin silmät, kävin vessassa ja taas "muistin" minkä ajatuksen olin ehkä hetkeksi unohtanut. Elämä oli kyllä aika mustaa. Suurimpia pelkojani oli se, että jos lapseni jää ilman äitiä niin nuorena, vasta pari vuotiaana. Ja kun isänsäkin vielä on kohtalaisen vastuuton tapaus. Mietin kirjeen kirjoittamista lapselleni tai vaikkapa videopätkän tekemistä... musta tuntui kertakaikkiaan kammottavalta ajatukselta, että lapseni ei koskaan saisi tietää millainen hänen äitinsä oli ihmisenä. Onneksi asiat kuitenkin menivät niin, että en sitten alkanut muistoja lapselleni luomaan.

Kuolema on kuitenkin ihan uudella tavalla ollut läsnä elämässäni. Myös niin, että kun joillekin ihmisille kerron sairastumisestani, niin ainoa mitä he keksivät sanoa takaisin on listaus heidän sukulaisistaan ja tutuistaan, jotka ovat kuolleet syöpään. Good for you! Senhän juuri halusinkin kuulla, kun itse kuitenkin yritän parantua tästä sairaudesta. Toki on tullut tutkiskeltua paljon ihmismieltä ja ymmärrettyä, että kaikki vastaavat tai ovat vastaamatta omien kykyjensä mukaan. Kaikilta vaan ei löydy niitä tarvittavia työkaluja tällaisten asioiden käsittelyyn. Niin kuin sitten yleisellä tasolla kuolemasta puhuminen, ei sekään onnistu kaikkien kanssa. Yksi ystäväni hiljattain sanoi mulle, että hän ei enää pelkää kuolemaa. Olen onnellinen hänen puolestaan, koska itse edelleen pelkään sitä todella paljon. En ole valmis lähtemään, minun mielestäni minun aikani ei vielä ole.

Netistä olen paljon löytänyt vertaistukea asian tiimoilta. Blogeja sekä keskusteluryhmiä. On jopa tullut niitäkin tapauksia vastaan, joilla on ollut ihan samanlainen sairastuminen kuin itselläni. Tosielämässäkin jokunen vertaisihminen on löytynyt kuin sattuman kaupalla. Mulle tärkeintä asioiden käsittelyssä ja niistä eheytymisessä on niiden jakaminen toisen sellaisen kanssa, joka on kokenut vastaavaa. Mulle se on kaikista antoisinta. Ja uskoisin, että myös sille toiselle osapuolelle, koska puhumme ikäänkuin samaa kieltä.

Kuoleman mahdollisuuden kanssa eläminen ainakin muistuttaa siitä, että eläisi joka päivä. Tee niitä asioita mitä haluat, äläkä elä sitku-elämää. Sitku-ajattelu on aivan turhaa, koska elämä on nyt. Mulla oli myös jossain välissä mielenkiintoinen keskustelu yhden vanhan tutun kanssa. Sovimme treffit, koska halusin keskustella yhdestä meitä yhdistävästä asiasta. Keskustelun aikana kävikin ilmi, että hän sairastaa perinnöllistä sairautta. Sairautta ei voi hoitaa ja se saattaa jossain vaiheessa lähteä aktiivisemmin etenemään ja siitä voi olla kuolema lopputuloksena. Hänen täytyy elää sen tiedon kanssa. Elää aina niin kuin eläisi viimeistä päivää. Vaikka lopultahan me kaikki elämme niin, mutta tällaisen sairauden kanssa elävä tiedostaa sen asian ihan eri tavalla. Hänellä on konkreettisempi todiste siitä, että aika on rajallista ja kukaan meistä ei tiedä päiviemme määrää. Nyt hänen perheensä on tehnyt pidempiaikaisen loikan ulkomaille ja näin ollen hän aktiivisesti toteuttaa haaveitaan. Nostan hattua.

Luulen, että käsillä olevasta viikonlopusta saattaa tulla vaikeimpia pitkään aikaan. Vähän on sellaiset merkit ilmassa. No eiköhän tästäkin selvitä ja pian se päiväkin alkaa taas pidentyä sekä valon määrä lisääntyä :)