Uusi Vuosi

Kyllä on k.u.m.m.a.l.l.i.s.e.t. fiilikset. Lapsi nukkuu ja minä vaihtelen netissä ihmisten kanssa viestejä sekä katselen ikkunasta samaan aikaan raketteja.

Ajattelin, että yksinäisyys olisi jotakin aivan infernaalista kaikkien näiden vaiheiden jälkeen. Ja nyt vain hiljaisuus. Mutta ei, mä en ole yhtä yksinäinen kuin esimerkiksi viime uutena vuotena, kun olin vielä suhteessa. Jotenkin on kyllä jännää miten tämä prosessi etenee. Menee eteenpäin, taaksepäin ja yht'äkkiä mielessä onkin taas jotain ihan muita juttuja. Äsken tajusin, että omasta mielestäni olen viettänyt uutta vuotta edellisen kerran silloin kun olin raskaana, jokahan tarkoittaisi sitä, kun vuosi vaihtui vuoteen 2009. On siitä sitten vähän aikaa. Sen jälkeisiä uusia vuosia ikäänkuin ei ole olemassa. Yhden muistan, kun olin kipeän vauvan kanssa yksin kotona ja eksä huiteli kavereidensa kanssa jossain. Se on yksi niistä muistoista, kun olen kokenut olevani niin yksin. Kun jälkikäteen juttelin yksinäisyyden tunteistani eksälle hän kommentoi "kaikkihan me loppujen lopuksi ollaan yksin". Se siitä ymmärryksestä. Viime vuosi oli viimeinen epätoivoinen yritys yrittää puhaltaa eloa meidän suhteeseemme. Aika huonosti siinä onnistuttiin. Mä taisin juoda yhden kulauksen kuohuvaa puolilta öin, sitten mulle tuli huono olo ja menin yksin nukkumaan. Unta en tainnut kuitenkaan saada, vaan valvoin uutta vuotta yksin sängyssä.

Minä voisin tehdä pari uuden vuoden lupausta tai ainakin toivomusta. Ne voivat myös tapahtua tulevaisuudessa myöhemmin, että eihän sitä tiedä.

Fyysiselle keholleni toivoisin terveyttä ja haluaisin saada myös fyysisen kuntoni takaisin. Jotain sellaista mitä se on joskus ollut. Haluaisin tuntea, että kehoni on minun ja että se tuntuisi voimakkaalta ja lihakset löytyisivät niistä paikoista mistä kuuluukin. Haluaisin myös onnistua tekemään raskasta hikiliikuntaa.

Sitten on se toinen toive ja se ei välttämättä vielä 2014 tapahdu, mutta sitähän ei tiedä. Kun tulevaisuudessa aloitan uuden ihmissuhteen toivon, että pystyn siinä olemaan täysin omana itsenäni. Että heittäisin sen miellyttämisen viitan roskiin ja olisin mentaliteetilla, jos kelpaan tällaisena niin hieno homma, mutta jollen niin sitten meidän ei ole tarkoitus yhdessä elämäämme viettää. Ja jos törmään siihen, että miellyttäminen olisi houkutteleva vaihtoehto, niin en lähde siihen. Tämä asia on niin kovin ristiriitainen ja vaatii varmastikin aikaa prosessoida. Koska jollen olisi miellyttämistä suorittanut edellisessä suhteessani, niin mulla ei olisi tuota maailman rakkainta lasta. Että missä se raja menee ja mitä on ne harmaan sävyt?