Mietteitä siitä kuka olen. Nyt tajuan taas, että olen kadottanut itseni tässä edellisessä suhteessani. Kuinka se tapahtuu, sitä en tiedä. Mutta en myöskään tiedä kuka olen.
Onko tämä vaan joku sellainen dualismi, joka on aina läsnä elämässä, ihmisyydessä. Tuli ja vesi. Se tuli ja palo, elämänhalu, joka minussa on. Ja sitten se toinen puoli, rauhallisuus, seesteisyys ja paikallaan olo. Miten nämä kaksi asiaa pystyy yhdistämään ihmisyydessä? Niin, että itsellä on hyvä olla sekä läheisillä.
Mua pelottaa muissa ihmisissä heidän kummalliset mielenkiinnon kohteensa. Ääriliikkeistä innostuminen sekä oudot mielipiteet. Mulle tulee todella pelottava olo ja on kuin seisoisin jonkun jyrkänteen reunalla valmiina minä hetkenä tahansa putoamaan. Mitään varmaa ja pysyvää sijaa jalan alla ei tunnu. Jos itse etsin, mietin, niin ei se minua itseäni pelota. Mikä on se pelottava, mikä mua pelottaa miehissä? Vai onko se vaan sitä, että kun mulla tulee tuo pelottava olo, niin tiedän sisimmässäni, että tuo toinen ei ole luotettava, hän on kuin tuuliviiri, joka muuttaa suuntaansa tuulen kääntyessä.
Luin hijattain vanhoja päiväkirjamerkintöjäni. Sieltä löytyi kuvaus yhdelle päivälle, kun olimme eksän kanssa puhuneet toisen lapsen hankkimisesta (niin kuin niitä lapsia nyt vain hankittaisiin). Aamulla mies oli sanonut, että ei halua uutta lasta minun kanssani yrittää ennen kuin olen saanut oman elämäni kuntoon. Seuraava merkintä olikin illalta, että mies olikin "miettinyt" asioita keskenään ja oli hyvinkin mieltynyt yrittämään sittenkin lasta. Ja silloin aloitettiin yritys. Tämä päiväkirjamerkintä sai minut ajattelemaan, että kuinka paljon meidän elämämme muutenkin oli eksän tuulien mukana menemistä. Sitä on niin sokea tuollaisille asioille, kun elää niiden keskelle. Ja kun niille tuntuu vieläkin olevan sokea. Mutta jos eksäni fiilikset monissakin asioissa muuttuivat yhden päivän aikana ääripäästä toiseen, niin ei ihme että tuntui kuin olisimme eläneet vuoristoradassa.
Huonoina hetkinä ja kun hän oli kireä tai hermostunut aina odotin sitä hetkeä, kun vaaka kallistuu taas sinne ihanan puolelle. Ihan mielettömän kuluttavaa elämää.
Haluan, että ymmärrän tätä paremmin tulevaisuuden vuoksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti