Kävin vyöhyketerapiassa ja sen jälkeen salaatilla sekä viinilasillisella. Mulla oli melkein riehakas olo, kun palailin kotiin. Tunsin itseni vapaaksi ja tuntui kuin happi kulkisi keuhkoihin paljon suuremmalla volyymilla kuin normaalisti. Hetken siis näin :)
Kotona sitten tapahtuikin se seuraava romahdus. Eksä ilmoitti, että jos hänestä vaan on kiinni, niin muuttaa uutensa kanssa yhteen, kun hänen vanhasta asunnostaan loppuu vuokrasopimus kuukauden päästä. No niin. Nyt sitten päästiin seuraavaan askeleeseen. Omat tunteet ei ole vielä tulleet. Tuntuu vaan pahalta ja siltä, että happi ei enää kuljekaan keuhkoihin.
En tiedä mitä sitten tapahtuu, kun he muuttavat yhteen. Kuinka läheltä tai kaukaa saavat asunnon. Miten lapsen hoitojärjestelyt? Mennäänkö viikko-viikkosysteemiin. Sen minä ainakin tiedän, että lapselle tämä tulee liian pian. Hän ei todellakaan ole meitä vanhempiaan erottanut päässään. Sen huomaa joka päivä monesta asiasta.
Yritin hiukan eksälle puhella, että vaikka hän olisi kuinka onnellinen tahansa, niin yrittäisi muistaa, että lapselle tämä on kuitenkin valtava elämänmuutos ja surun paikka. Siihenpä eksä totesi, että ei hän pysty nopeuttamaan tai hidastamaan lapsen prosessia. Ei pysty ei. Mutta kukaan ei pakota häntä muuttamaan näin pian yhteen uuden kanssa ja sekoittamaan lapsen päätä entisestään. No, emme ole ennenkään ajatelleet samalla tavalla monista asioista, joten miksipä tämäkään tekisi poikkeusta siihen.
Nyt tekisi mieli vetäytyä talviunille ja herätä sitten, kun asiat ovat taas hyvällä tolalla. En jaksa tätä prosessia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti