Hereillä. Kello on kohta puolen yön, eikä mua väsytä, yhtään. Huomenna kuitenkin on aikainen herätys, kun lapsi menee pitkästä aikaa tarhaan. Paljon parempi joululoma on ollut mitä ennalta odotin, vaikka tietysti iltaisin ja yksinäisinä hetkinä tuska on välillä kyllä aivan järkyttävää.
Äsken ajattelin karaista itseäni ja katsoa hiukan vanhoja kuvia. Vuodelta 2010 oli nämä, edelleen puhelimessani. Siinä eksäni katsoo minua niin rakastuneena suoraan kameraan/silmiin, että itkuhan siinä tuli. En enää koskaan saa tuota ihailevaa katsetta osakseni hänen taholtaan.
Kun lapsi kotiutui eilen isältään hänellä oli koko illan todella kova ikävä isiä. Ei ole vielä koskaan aikaisemmin ollut tuollaista. Aina välillä hän siihen palasi. Ja ensitöikseen kun kotiin pääsi, niin meni omaan huoneeseensa piirtämään kuvaa perheestään. Hän itse, äiti ja isi. Ai niin ja sitten se kuva oli vielä sellainen, että lapsi haluaisi sen isälleen antaa, kun seuraavan kerran näkevät ja hän halusi, että siihen kirjoitetaan hänen nimi ja myös minun :( No eihän sitä kuvaa anneta isille, ei poika tänään edes muistanut enää sen olemassaoloa. Mutta sen verran hän kuitenkin ikäväänsä valitteli, että lopulta soitettiin isille ja ikävä vähän helpotti. Mutta itsellä se syyllisyys, lohduttomuus siitä mitä pistän lapseni kärsimään. Kuinka hänen perheensä revitään rikki, toiveensa meidän yhdessäolosta perheenä... Miten kestää se pienen lapsen suru, ikävä, kun itsekin on aivan rikki. Siinähän sitten lohdutetaan toista vaikken suoraan sanottuna tiedä mistä varastosta minä sitä lohtua tälle pienelle taimelle ammennan, kun äitikin tarvitsisi lohtua. Tänään on ollut ensimmäinen kerta, kun on kaivannut toisen ihmisen syliä. Sellaista syliä, jossa saisi vaan olla. Hengittää ja olla läsnä. Ei mitään sen enempää.
Päivän mietelause:
"I've come to realize
that the only people I
need in my life are the
ones who need me in
theirs even when I
have nothing else to
offer them but myself".
Tänään olisin kaivannut tätä. Sitä, että kumppani pysyy vierellä vaikken mitään konkreettista pystyisikään tarjoamaan. Vaan oman itseni, hiljaisuuden.
Vuosi kuulemma menee karkeasti erosta selviämiseen. No enää 8kk siihen rajapyykkiin, ei enää paljoa :(
Sellainen vaan tuli mieleen, että oletko koskaan tehnyt särkyneen sydämen meditaatiota. Löytyy googeloimalla Meditation to Heal a Broken Heart. Kannattaa varmaankin kokeilla, ja jos ei 11 minuuttia suju heti alkuun niin tee 3 minuuttia.
VastaaPoistaKiitos vinkistä Jagdev :)
Poista