En kehoita lukemaan tätä, jollet halua tietää juonipaljastusta Homer-kissan ihmeellisestä elämästä. Eilen illalla luin taas tätä kirjaa ja pääsin kohtaan, jossa WTC:n tornit sortuvat. On kyllä jotenkin niin riipaisevasti kuvattu, kuinka kolme kissaa jäävät keskenään päiviksi asuntoon, kun heidän omistajansa ei niiden luokse katastrofin vuoksi pääse. Lopulta onni käy myöden ja empaattiset poliisimiehet päästävät kissojen omistajan tiesulun lävitse ja hän pääsee hoivaamaan kissojaan. Siinä vaiheessa kun hän avaa asuntonsa oven ja hihkaisee kissoille lopultakin olevansa täällä. Niin sokea, urhea, pikkuruinen Homer loikkaa omistajansa syliin ja halaa. Kiittää karhunhalauksella, että kiitos mami kun tulit takaisin! Siinä vaiheessa ne hanat sitten aukesivat. Ja piti itkeä surua pois kehosta. Ollapa jonain päivänä sellainen ihmissuhde, jossa tapahtuisi jotain tällaista. Että olet niin vilpittömän iloinen siitä, että se toinen tuli. Ei jättänyt sinua pulaan, vaikka niin jo luulit. Vaan tuli, teki kaikkensa, että pääsi rakkaimpiensa luokse. Ihana kirja, kertakaikkiaan.
Tänään tein aarrekartan tälle kuluvalle vuodelle ja huomenna alkaa eroseminaari. Näillä mennään ja elämä tuntuu tällä hetkellä taas hiukan verran helpommalta kestää. Kyllä se aurinko sieltä...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti