Nyt ei tapahdu mitään, ei mielessä eikä elämässäkään. Oon jotenkin ihan jähmettynyt.
Tuon syöpähomman jälkeen tein niin paljon henkistä työskentelyä, muutoksia elämään ja yritin myös tosissaan kääntää elämäni suuntaa. Mihin? Yritin niin paljon kaikenlaisia eri juttuja ja mitä mulle niistä on jäänyt käteen? Kokemuksia. Olenko jalostunut jotenkin ihmisenä, ymmärränkö nykyään enemmän?
Olen ainakin niin lopen kyllästynyt yrittämään yhtään mitään. Tulkoon jos on tullakseen, mutta tällä hetkellä en edes tiedä mitä kaipaan elämääni. No eksääni, meidän perhettä tai siis tietenkin haavekuvaa siitä perhe-elämästä jollaisesta haaveilen. Jos ajattelen, että tekisin sen kaiken jonkun muun kanssa se tuntuu vaan niin kovin väärältä. Eihän nyt tietenkään ole sen aika, mutta koska?
Elämän rajallisuuden kokeminen kuitenkin havahdutti siihen, että jos jotain on mitä haluaa tehdä, niin se kannattaa tehdä. Ok. Taistelen mielessäni ajan kulumiseksi. Haluaisin, että se kuluisi ja näkisin taas jotain järkeä kaikessa. Kaikista mustin ajatus on, että ne kaikki muutokset ja muut tein vain eksän vuoksi ja nyt kun ei olla enää yhdessä, niin ei ole mitään. Ei ole mitään tehtyjä muutoksia.
Näin mustavalkoista asioiden tila ei varmasti ole. Pää on vaan sumuinen ja toisina hetkinä mieleen hiipii lohduttomuutta tulevaisuudesta. Miten mikään voisi muuttua?
Taidan tästä mennä suihkuun ja huuhdella pois ainakin kaiken sen mitä huuhdeltavissa on. Toivottavasti huomenna on iloisempi päivä.
Mitään ei tarvitse yrittää eikä sun tarvitse muuttua! Sä olet jo täydellinen ja ihan paras ja hyvä juuri sellaisena kuin olet! Eikä kukaan voi muuttua toisen vuoksi. Voi sitä tosiaan yrittää ja siinä vaan väsyy ja turhautuu ja pettyy..
VastaaPoistaMiksi haaveilet vielä eksäsi luo? Käsittääkseni se ei koskaan ollut sellaista, mitä olisit perhe-elämältä halunnut. Minä olen päättänyt olla jossittelematta. Meidän perhe-elämämme ei onnistunut emmekä olleet oikeita toisillemme, kumpikin vaan yritti muuttaa toista ja kyse oli kahden egon keskisestä riippuvuussuhteesta ja kaupankäynnistä eikä todellisesta rakkaudesta. Saimme kumpikin oppia paljon toisiltamme ja toivottavasti miehenikin vielä ymmärtää päätökseni, jonka tein kaikkien onnellisuutta ajatellen. Lapsen paras koti on vanhempien onnellinen parisuhde. Meillä ei ollut tällaista kotia lapsellemme. Mutta toivottavasti saan vielä antaa joskus lapselleni toimivan ja rakkaudellisen parisuhteen mallin.
Mmm.. oman arvon puutteestahan tuo muutostarve kumpuaa.
PoistaHaaveilen eksän luokse, koska olen niin yksinäinen ja tiedän, että hänen uutensa saa tällä hetkellä sitä parasta antia mitä se ihminen osaa antaa. Ja se on kyllä hyvää.
Olen tosiaan menossa sinne Fisherin eroseminaariin, joka alkaa viikon päästä. Mulla on selvästikin vielä paljon asioita ymmärrettävä ennen kuin osaan mennä eteenpäin. Olen niin sokea tietyille asioille.